Sivut

perjantai 23. huhtikuuta 2021

Katti lääkärissä

 Katti lakkasi tiistaina 20.4. syömästä ja juomasta, alkoi köhiä ja aivastella ja hengityksessä kuului
 korinaa ja rahinaa.
Kävimme Porissa eläinlääkärissä torstaina 22.4.2021. Katti sai antibioottikuurin
10 päiväksi, kipulääkettä ja Nutriplus geeliä.

"Yleistutkimuksessa hengitys pinnallista ja tiheää, hengitysäänissä rahinaa, yskii limaiselta
kuulost(av)aa yskää."

Monta päivää on kisuli vain maannut paikassa, mihin sen olen laittanut. Tänään perjantaina
ekaa kertaa Katti hyppäsi keittiön pöydälle tutkimaan mitä ulkona tapahtuu!

Saimme tänään annettua Katille antibiootin ihan kokonaisena! Eilisestä pilleristä ainakin
puolet lensi lattialle! 

Karva on tähän asti ollut kiiltävää eikä ole lähtenyt, mutta tänään alkoi karvaa lähteä.

Kaiken harmin lisäksi löytyi myös punkki! Sain sen hyvin irti. Meillä on erilaisia välineitä punkin 
poistoon, nyt käytin hirttosilmukkaa ja hyvin irtosi ilkeä punkki.

Katista otettiin keuhkoröntgen ja verikokeita 22.4.2021. 
"Perusverenkuvassa lievä lymfopenia, muuten normaalit"

"Aloitetaan antibiootti- ja kipulääkekuurit ohjeen mukaan, Kunnes Katilla herää ruokahalua,
suos, Nutriplus Gel energian, vitamiinien ja hivenaineiden saamiseksi."

"Mikäli oireilu ei parane, se pahenee tai jos oireet uusiutuvat, ottakaa uudestaan yhteyttä eläinlääkäriin."

Nyt perjantaina 23.4.2021 toivomme, että Katti alkaa tervehtyä!

Olisi todella ikävää, jos joutuisimme viemään sen nukutettavaksi ikiuneen.

Piristy ja parane pian pieni Katti, olet meille tärkeä ja rakas perheenjäsen.


Hoitava eläinlääkäri Eetu Kangas
Satakunnan Eläinlääkäriasema
Kalevanpuisto 54, Pori
02-6331811

Olemme Satakunnan Eläinlääkäriaseman vanhoja asiakkaita. Aikanaan Viiru
sai siellä hoitoa, samoin Pesonen, jonka kanssa kävimme usean vuoden ajan
kerran kuukaudessa verikokeissa.

Eetu taitaa olla Jussi Kankaan poika? Ensimmäistä kertaa olimme nyt Eetun 
asiakkaina. Kasvosuojat kaikilla päällä ... koronan takia tietenkin...



Ei kommentteja: