Pesonen saa joka aamu lääkettä munuaisten vajaatoimintaan ja kilpirauhasen liikatoimintaan. Munuaislääke on nestemäinen ja kilpislääke on pieni pinkki pilleri. Lääkkeiden antaminen Pesolle on helppoa. Lääkityksen takia Pesonen kulkee mukanamme, jos olemme yli yön poissa. Pesolla on munuaisvaivan takia vain dieettiruokaa tarjolla.
Edellisyönä sankarimme oli taas taistellut jonkun otuksen kanssa seurauksena isot haavat korvan juuressa (samassa paikassa kuin missä oli laastari huhtikuussa) ja leuan alla...no niihinkin tietysti tarvittiin lääkettä. Sen pillerin Pesonen poimi suuhunsa ihan ITSE! Ainakin ekan pillerin. Eli lääkärissä taas käytiin. Lääkäri ajoi karvat pois haavojen alueelta eikä tällä kertaa leikannut viiksikarvoja, koska pidin niistä kiinni. Pesoselle ei tarvitse antaa rauhoittavaa lääkettä edes silloin kun siltä otetaan verinäyte parin kuukauden välein!
9.4.2015 Pesosella oli tappelun jäljiltä reikä, joka tulehtui ja keräsi märkää, jonka lääkäri putsasi pois. Haava vuosi ja siksi laitoin siihen laastarin, joka pysyi paikallaan kokonaisen päivän ajan. Silloinkin Peso sai lääkekuurin jatkohoidoksi.
Reipas ja todella kiltti ja ihana kissa! Mökillä on niin hyvät apajat, että siellä Peso pyydystää kaksi-kolme myyrää yössä! Kotona se viime viikolla toi sisälle tappamansa räkätin ja vielä elossa olleen oravan, jonka hanskakäsin kannoin ulos. Orava oli varmaan vaurioitunut, mutta kiipesi kuitenkin ketterästi lähimpään puuhun, enkä minä sitä kuitenkaan olisi pystynyt tappamaan, joten hyvä, että kiipesi puuhun!. En antanut Peson syödä sitä räkättiäkään, koska linturuoka ei ole Pesolle hyväksi.
Aika pikkuinen kissa on Peso nykyisin: painaa alle neljä kiloa, kun se nuoruutensa parhaina päivinä painoi yli seitsemän kiloa. Nähtäväksi jää, onko meillä enää Pesosta ensi kesänä...olen hiljakseen valmistanut itseäni siihen, että jossain vaiheessa tulee kissalle armollisemmaksi nukuttaa se ikiuneen.... Mutta niin kauan kuin Peso pysyy reippaana, syö, juo, on sisäsiisti ja käy ulkona, niin kiirettä nukuttamispäätökselle ei ole.
Maisema mökkisaaren länsirannalta luoteen suuntaan...
Maisema mökkisaaren etelärannasta etelän suuntaan. Taivaanrannassa näkyvä korkea piippu on Kemiran tehtaitten piippu (nyk. Sachtleben Pigments Oy) Porin Kaanaassa
Laivamme nimi on TEA. Toinen vene, jolla tavallisemmin menemme saareen, on Terhi, pieni perämoottorivene, koska Terhiin on helpompi lastata multa- ja santaämpäreitä tai muita rakennustarvikkeita.
Juhannuksena ja sen jälkeenkin on tuuli puhaltanut sellaisesta suunnasta ettei kokkoa ole voitu polttaa. (Kokko=kuvan vasemmassa reunassa näkyvä lauta- ja risukasa)
1 kommentti:
Voi voi, toivottavasti haava paranee ja Pesonen voi hyvin. Ihana kissa.
Lähetä kommentti