Sivut

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pesonen metsästää

Huhti- toukokuun aikana Pesonen on saanut saaliikseen oravan, kaksi rusakon poikasta, metsähiiren, kontiaisen ja harmaasiepon. Kontiainen ja harmaasieppo ovat tämän päivän saaliita. Viime yönä Pesonen toi metsähiiren sisälle ikkunasta. Ikkunaa pidettiin avoinna, jotta Peso pääsi itsenäisesti kulkemaan. Nyt kyllä aion pitää ikkunan suljettuna, koska en taas ensi yönä halua herätä ihailemaan Peson paisteja, jotka se tuo minulle. Uskon, ettei Peso syö esimerkiksi lintusaaliitaan muualla, vaan se tuo kaikki saaliinsa kotiin näytille.

Kuvissa on Kontiainen


Wikipediasta:
Kontiainen eli aiemmalta nimeltään maamyyrä (Talpa europaea) on pääasiassa maan alla elävä hyönteissyöjä. Se ei ole läheistä sukua myyrille, jotka ovat jyrsijöitä. Sekaannusten välttämiseksi Kielitoimisto suosittaa nykyään kontiainen-nimen käyttöä maamyyrän sijasta.


Kontiaisen vartalo on sylinterimäinen. Eläin on 12–16 cm pitkä ja painaa 70–130 grammaa, naaraat ovat tyypillisesti pienempiä kuin koiraat. Sen silmät ovat pienet ja korva vain pieni poimu nahassa. Turkki on musta ja kiiltävä, mutta eturaajat ovat karvattomat. Tunnelien kaivamiseen käytetyt eturaajat ja niiden kynnet ovat lapiomaiset.


Kontiaiset elävät maan alla käytävissä, joiden suulla on säännöllinen pyramidin muotoinen multakeko, kun taas vesimyyrä tekee epäsäännöllisen muotoisia multaläjiä. Kontiaiset elävät tavallista lyhyemmässä vuorokausisyklissä: ne nukkuvat neljä tuntia ja valvovat sitten neljä tuntia.


Kontiainen käyttää ravinnokseen selkärangattomia eläimiä, kuten kastematoja ja hyönteisiä. Toisinaan se syö myös liskoja ja pieniä käärmeitä. Se ei syö kasveja toisin kuin myyrät. Ravintoa tulee vastaan tunneleita kaivaessa. Kontiainen varastoi kastematoja puremalla niiltä pään poikki, jolloin madot eivät enää pääse pakoon.
Tuhohyönteisten toukkien syöjänä kontiaisesta on suoranaista hyötyä ihmisille. Sen kaivamista käytävistä on myös hyötyä sadevesien imeyttämisessä maahan ja maan kuohkeuttamisessa. Toisaalta pienten taimien juuret voivat kuivua jos sattuvat maanalaisen käytävän kohdalle. Varsinaiset myyrät voivat myös liikkua kontiaisen käytäviä pitkin ja jyrsiä kasvien juuria.
Koska kontiainen on rauhoitettu Suomessa, sitä ei saa tappaa, pyydystää eikä muutoin tahallaan häiritä. Tapetun tai vahingoitetun yksilön ohjeellinen korvausarvo on 17 euroa.

Voi, voi Pesosta! Rauhoitettuja eläimiä ei saisi pyydystää!




1 kommentti:

Myrsky ja Minna kirjoitti...

Pesonen on melkoinen metsästäjä! Rusakko ja sen pojat ovatkin jo suurriistaa. Onnittelut!

Ja nuo yölliset herätykset ovat luku sinänsä. Minä en vielä halua päästää kissaa yöksi ulos. Kohta se täytyy varmaan tehdä...