keskiviikko 31. joulukuuta 2014

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Riemukasta Joulua!

Toivottavat Pesonen ja Raija

Personalize funny videos and birthday eCards at JibJab!





keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Pesonen lomailee

Olimme risteilemässä Karibialla 13.-24.11.2014 ja Pesonen tarvitsi hoitopaikan siksi aikaa. Olimme varanneet sille saman kissahoitolan kuin Saksan-reissumme aikana oli. Peso ei silloin viihtynyt siellä hoitopaikassa ja niinpä olin oikein tyytyväinen kun tyttäremme Elina halusi ottaa Pesosen hoitoonsa siksi aikaa kun risteilemme.
Pesonen sai oivan hoitopaikan Elinan ja Jarin luona Kolpissa. Elina on tyttäremme ja Jari vävymme.

He hakivat Pesosen Paneliasta isänpäivänä. Matka Kolppiin kestää noin neljä tuntia, mutta Pesonen osaa ottaa matkustamisenkin rauhallisesti ja rennosti. Pesonen on kuulemma viihtynyt oikein hyvin hoitopaikassaan. 
Menemme perjantaina 28.11. Kolppiin hakemaan lomalaista. Toivumme paraikaa aikaerosta, mutta kissaa on jo ikävä kun se on ollut jo melkein kolme viikkoa poissa. 

Naapurin Musta Katti on laajentanut reviiriään meidän pihalle! Se astelee ihan avoimesti pihassamme ja tutkii lintujen ruokintapaikkaa ja jotain se sieltä löytää syödäkseenkin. Kävin aamulla ja hetki sitten Mustaa Kattia silittelemässä ja rapsuttamassa ja kerroin sille, että sunnuntaina tulee talon oma kissa taas kotiin pitämään omasta reviiristään huolta. 
Musta Katti on oikein ystävällinen ja sävyisä ja kehrää kovasti kun sitä silittelee ja huomioi. 
Pesonen kyllä taitaa antaa sille lähdön kunhan tulee kotiin.

Pesonen oli tutkinut koko huushollin kun oli päässyt pois kuljetuskopastaan.

Hyvin näyttää viihtyvän! Tässä se on Jarin työpöydällä lepäilemässä...

Oooohhh...tuolissakin on kiva välillä nukkua!
Kuvat ovat Jarin ja Elinan ottamia ja he lähettivät ne minulle puhelimella.



lauantai 25. lokakuuta 2014

Kun Peso tahtoo

Niin silloin kissa ottaa "kovat" keinot käyttöön! Emännän huomion saa osakseen kun hiukan repii sohvaa...



Nälkä!


Miksei mamma huomaa?


No, autetaan vähän...


Jokos nyt huomaat?


Riips raaps riips...


Huoh...


Oukei...vielä vähän raapimista ja eiköhän sitten...


No, auttaako?


Tule nyt jo antamaan sitä herkkuruokaa! Meouw!


Ja kultainen kissamme Pesonen saa jälleen kerran tahtonsa mukaista palvelua!





lauantai 11. lokakuuta 2014

Synttäripäivä

Kyllä, Pesosella on tänään
11.10.2014 syntymäpäivä!
Sankari on tänään
15 vuotias
virkeä ja valpas kissaherra


Kuva on otettu jo heinäkuussa mökillä, mutta eipä kissan muoto ole siitä ajasta paljoakaan muuttunut.

Oikein Paljon ONNEA meidän PESOSELLE!






keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Jäljenjättäjä

Tällainen lause löytyi jostain sisustustaulusta, Pesosen paikalla oli kissani...



heart




torstai 27. helmikuuta 2014

Haastavaa Pesosen mielestä

http://justkittying-melike.blogspot.fi/  KYSYMYKSET HAASTETULLE:



Minä kysyin Pesoselta, vaikka minut haastettiin

1. Mitkä asiat viihdyttää? Kunnon päiväunet ruokailun jälkeen lämpimän peiton alla    

2. Entä kiihdyttää? Kun ikkunan takana näkyy parvittain lintuja ja oravia, joita ei pääse pyydystämään


3. Mikä teki sinut viimeksi ihan älyttömän onnelliseksi?  Lepäily emännän sylissä elokuvaa katsoen


4. Koska suutuit viimeksi kunnolla ja mistä? En suutu koskaan enkä mistään


5. Sinulle merkityksellisiä asioita on..? Hyvä ruoka ja juoma ja puhdas vessa


6. Mikä saa sinut nauramaan? Hauska kepponen


7. Mikä itkemään? En osaa itkeä 


8. Mukavin muistosi lapsuudesta? Lapsuuteni on niin kaukana...en muista...


9. Nuoruutesi merkittävin asia? Kastraatio kahdeksan kuisena


10. Entä aikuisuudessa, mikä on ollut merkittävin elämäntapahtumasi? Velipoika Viirun kuolemaan johtanut sairaus


11. Jos sinulla on lapsia, minkä asian haluaisit, että he sinulta oppivat?
      Jos sinulla ei ole lapsia, minkä asian tai tapahtuman haluaisit muistaa loppuikäsi Ei ole lapsia, eikä tule...katso kysymyksen 9 vastaus.


Olemme Pesosen kanssa tosi huonoja näissä haastejutuissa, joten emme laita tätä eteenpäin tai taaksepäin.
Kiitokset kuitenkin Me Like haasteesta! 


perjantai 7. helmikuuta 2014

20 hyvää syytä Iltalehden mukaan

20 syytä rakastaa kissoja

Perjantai 7.2.2014 klo 08.37
On monta hyvää syytä päästää kissa luikertelemaan sydämeensä.

Kissaa ei tule koskaan ottaa ennen pitkällistä harkintaa, sillä kissa vaatii hoivaa ja huolenpitoa ja myös rahallista panostusta. Mutta kun päätät ottaa kissan ja sitoudut pitämään siitä huolta koko sen elämän ajan, huomaat pian panostaneesi johonkin, jonka arvoa ei voi rahassa mitata.
1.
Kissat osaavat arvostaa elämän pieniä asioita, kuten nukkumista, torkkuja, päiväunia ja lepäämistä. Voimme oppia niiltä paljon.
2.
Kissaa ei tarvitse viedä lenkille. Kun sataa tai väsyttää, voivat sekä kissa että kissanomistaja vain kääntää kylkeä sohvalla.

3.
Kun kissa ensimmäistä kertaa osoittaa luottamuksensa ja käpertyy kerälle kainaloosi.
4.
Kissaa ei voi juurikaan pakottaa tai opettaa. Se hyväksyy sinut ihmisekseen, jos itse niin haluaa.

5.
Kun kissan rakkauden kerran ansaitsee, sen kiintymyksestä saa nauttia loppuun asti.
6.
Kissat ovat lumoavia otuksia, jotka elävät ihan omien sääntöjensä mukaan. Kuka tarvitsee telkkaria, kun voi vain seurailla kissan touhuja?


7.
Tutkimukset ovat osoittaneet sen, minkä kissaihmiset ovat tienneet aina: kissan silittäminen lievittää stressiä. Tutkimuksissa kissojen on todettu myös pidentävän omistajansa elinikää ja alentavan verenpainetta ja sydänkohtausriskiä.
8.
Kissa aistii, jos sen luottoihminen on surullinen. Tällöin kissa tulee usein puskemaan ihmistään lohduttavasti.

9.
Kissa osaa näyttää tunteensa, joten sen mielenliikkeitä ei tarvitse arvailla. Kun kissaa ottaa päähän, omistaja/palvelija ei voi olla huomaamatta sitä.
10.
Kissa on erinomainen terapiaeläin. Muutama vuosi sitten uutisoitiin yhdysvaltalaisessa hoitokodissa asustavasta Oscar-kissasta. Oscar aisti, kun joku hoitokodin vanhuksista oli kuolemassa. Se hiippaili kuolemaa tekevän vanhuksen huoneeseen, käpertyi tämän vuoteeseen ja pysyi kuolevan rinnalla loppuun asti. Lukuisat omaiset ovat kiitelleet kissaa kuolinilmoituksissa ja muistokirjoituksissa.

11.
Kissa on hyvä lämpöpatteri. Kyljessä kiinni tuhiseva kissa on erityisen hyvä juttu Suomen talvessa.
12.
Kissa on siisti eläin. Se haluaa käydä tarpeillaan rauhassa omalla laatikollaan ja se myös peittelee huolella jätöksensä.
13.
Kissat voivat elää yli 20-vuotiaiksi, joten niiden hurmaavasta seurasta saa nauttia pitkään.

14.
Eläminen samassa taloudessa kissan kanssa voi jopa auttaa selättämään lievät allergiaoireet. (Lähde: Allergia- ja Astmaliitto.)
15.
Ken on kuullut kissan kuorsaavan, tietää sen olevan maailman suloisin ääni.
16.
Miljoonat kissavideofanit eivät voi olla väärässä. Kissat ovat hauskoja!
17.
Kaikki eivät ehkä arvosta haisevia sukkiasi, mutta kissaa ne kiehtovat sitä enemmän, mitä kauemmin ne ovat muhineet talvisaappaissasi.
18.
Kissa, kuten mikä tahansa lemmikki, opettaa lapselle vastuunottoa. Kannattaa kuitenkin muistaa, etteivät kaikki kissat pidä lapsista.
19.
Kissa pitää hiiret loitolla.
20.
On ihanaa palata kotiin, kun jo ovella joku heiluttaa iloisena häntäänsä sinut nähdessään. Kissaihmiset tietävätkin, että vasta kissa tekee asunnosta kodin.

JENNI ID
@ILMEDIA.FI

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Oravia vilisemällä

Oravat ruokailevat lintujen kanssa samalla paikalla. Yllättävästi ne ajavat toisiaan pois ruokailemasta. Niiden mielestä paikalle eivät mahdu kaikki oravat yhtä aikaa. Ensin ne ruokailevat suht rauhallisesti, mutta hetken syötyään ryhtyvät takaa-ajoon. Taas hetken päästä mahtuvat kaikki ruokailemaan samaan aikaan. Ehkä ne epäilevät ettei ruokaa riitä kaikille?
Tavallisesti oravia on 2-4 yhtä aikaa, mutta tänään oli kuusi oravaa samaan aikaan syömässä. Ilma on ollut muutaman päivän hyvin leuto, pakkasta on alle 5 astetta.


Pesonenkin katselee oravien hyörinää mielenkiinnolla, mutta vain ikkunan takaa.


Kyllä oravia on 6 samassa kuvassa: 2 oravaa on puussa syömässä suoraan automaateista ja 4 syö maasta. Puussa, automaattien takana on 2 oravaa, laitoin punaiset rinkulat merkiksi...



Kuvasin kuistin ikkunan läpi, siksi sameat kuvat...



perjantai 17. tammikuuta 2014

Ulkona kylmää hrrrrr

Pesonen tarkkailee keittiön ikkunasta ulkona ruokailevia lintuja ja oravia. Ruokintapaikalla käyvät tali-, sini-, hömö- ja kuusitiaiset, punatulkut, närhet, mustarastas, harakka, käpytikka ja viisi oravaa ruokailemassa. Aikamoista vilinää aina valoisaan aikaan. Pesonen ei pääse lainkaan päiväsaikaan ulos, ettei lintujen ruokarauha häiriintyisi.









tiistai 7. tammikuuta 2014

Arvot hyvät

Eläinlääkäri Jussi Kangas Satakunnan Eläinlääkäriasemalla  otti Pesosesta verinäytteen tänään (hän on ottanut sen kaikilla kerroilla). Näytteen otto sujui taas yhtä hienosti kuin ennenkin. Peso suhtautuu verinäytteen ottoon todella kiltisti ja säyseästi.
Kilpirauhasen toimintaa kuvaava arvo on LASKENUT NORMAALIIN! Hyvä, hyvä! Viimeksi arvo oli 77 ja nyt 34. Pesosen painokin on hiukan noussut, Peso painoi 5,2kg, eli kuukaudessa on tullut 300g lisää jäntevää ja ihanaa kissaa! 
Seuraavan kerran mennään tarkistamaan veriarvo toukokuun alussa.


Lunta ei vieläkään näy eikä kuulu, mutta ei haittaa, kun kissa on tervehtynyt.